Lapsuus & nuoruus
Kiinnostukseni ihmisten auttamiseen on ollut minulla geeneissä jo lapsuudesta asti. Niin varhain kun muistan, olin kesät Pohjois-Karjalassa isoäitini luona auttamassa häntä perunapellolla ja kanalassa. Minulta sujui myös niin lanttulaatikon teko kuin karjalanpiirakoiden paistokin. Hoidin myös nuorempia serkkujani sekä pikkuveljeäni mummolassa.
Peruskoulussa olin aina heikompien puolella. Minulla on aina ollut vahva oikeudentaju. Minulle tärkeitä arvoja ovat olleet ihmisten tasavertainen kohtelu sekä ihmisten hyvinvoinnista ja oikeuksista huolehtiminen.
Hakeutuminen ammatillisiin opintoihin
Kiinnostukseni hakeutua terveydenhuollon opintoihin syntyi puoli vuotta kestäneen sairaalassa työskentelyn jälkeen. Muistan aina sen lauseen, jonka eräs vanhempi sairaanhoitaja sanoi minulle; “ sinusta tulisi todella hyvä sairaanhoitaja”. Tämä lause jäi soimaan päähäni.
Hakeuduin sairaalassa työskentelyn jälkeen ensin lähihoitajaopintoihin ja sitten myöhemmin sairaanhoitajaopintoihin. Ammatillista osaamistani olen vahvistanut suorittamalla kaksi eri erikoistumiskoulutusta.
Lisäksi olen koko ammatillisen urani aikana käynyt jatkuvasti erilaisia ammatillisia kursseja ja lyhyempiä täydennyskoulutuksia.
Minua on aina motivoinut uuden oppiminen, jotta pystyisin tarjoamaan parempaa ja laadukkaampaa palvelua asiakkailleni.

Minustako terapeutti
Olen aina ollut kiinnostunut ihmismielestä, koen sen erittäin kiehtovana ja moniulotteisena. Olen jo lapsesta saakka saanut viettää aikaa psykoosiin sairastuneiden ihmisten parissa, jotka ovat olleet sukulaisiani. Psykoosiin sairastuneisiin sukulaisiini suhtauduttiin ihan niin kuin terveisiinkin ihmisiin, ilman sen kummempia hössötyksiä tai ennakkoluuloja. Tämä mahdollisti sen, että opin jo lapsena suhtautumaan kaikkiin ihmisiin heidän taustoistaan tai sairauksistaan riippumatta avoimesti ja ennakkoluulottomasti.
Minusta diagnoosit eivät saa määritellä ihmistä. Ihminen ei ole sama kuin hänen diagnoosinsa. Jokaisen mielenterveyden ongelmista kärsivän ihmisen sisällä on ihminen, jonka tarve on tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi.
Minua kiinnosti erityisesti se, mitä ihmismielessä liikkuu, kun oireina ovat muun muassa; ahdistusta, masennusta, itsetunto-ongelmaa, pelkoja tai muita vaikeita tunteita. Erityisesti erilaiset elämän kriisit ja traumat ja niiden seuraukset ihmisen elämässä ovat kiinnostaneet minua aina.
Olen omassa elämässäni kokenut paljon erilaisia kriisejä, joista minulle on jäänyt traumamuistoja, joita olen sittemmin saanut käsitellä omassa pitkässä psykoterapiassani.
Minua kiinnostaa myös ihmisen varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteiden ongelmat ja niiden seuraukset ja vaikutukset ihmisen elämään. Minä olen itse joutunut kokemaan turvattomuutta varhaislapsuudessani.
Jokainen ihminen kertoo omaa tarinaansa, ja haluan olla osa tätä tarinaa, auttamassa ihmistä voimaan paremmin ja tukemaan hänen toimijuuttaan omassa elämässään. Menneisyyden ei tarvitse määritellä tulevaisuutta, vaan voimme kääntää voimavaraksemme meidän hyvin vaikeatkin kokemuksemme.
Erityisesti viime vuosien aikana tapahtuneet ja tällä hetkelläkin tapahtuvat levottomuudet meidän maapallolla ovat lisänneet ihmisten psyykkistä pahoinvointia. Korona kriisin jälkeen lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet.
Vallitseva tilanne maailmassa ja Suomessa johti siihen, että sydämeeni nousi ajatus siitä, miten voisin auttaa ihmisiä voimaan paremmin.
Terapeuttikoulutus alkaa
Olin jo vuosia haaveillut psykoterapia opinnoista, mutta taloudellisen tilanteeni vuoksi, minulla ei ollut mahdollisuutta näihin opintoihin. Joten jouduin hylkäämään tämän haaveeni.
Eräänä sunnuntaina tapasin ystävääni ja hän kertoi juuri aloittaneensa opinnot ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi. (www.kristillinenterapia.fi). Samalla ystäväni esitti minulle kysymyksen; “ haluatko sinä tulla mukaan?”. Vastasin tähän spontaanisti “kyllä!”.
Lähdin nuorena naisena opiskelemaan terveydenhoitoalalle, kun minulle sanottiin; “sinusta tulisi hyvä sairaanhoitaja”. Ja nyt lähdin opiskelemaan ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi, kun minulta kysyttiin; “ haluatko sinä tulla mukaan?”.
En ole katunut päätöstäni lähteä näin keski-ikäisenä taas opiskelemaan, vaan päin vastoin. Opintojeni edetessä olen useaan kertaan todennut itselleni, että tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ihmisten parissa. Tarjota matalalla kynnyksellä keskusteluapua kaikille ihmisille, joilla on tarve ja halu lähteä käsittelemään elämänsä ongelmia ja haasteita.
Asiakastyössä olen havainnut kuinka hyvin ratkaisukeskeiset menetelmät toimivat. Keskiössä on ihmisen voimavarat ja vahvuudet, eivät sairaudet tai hänen heikkoutensa. Asiakastyössäni olen pystynyt hyödyntämään myös pitkän työurani tuomaa kokemusta ihmisten kokonaisvaltaisesta auttamisesta. Ihminen on psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus.
Minä terapeuttina
Asiakastyössä pidän ensiarvoisen tärkeänä mahdollistaa asiakkaalle turvallinen vuorovaikutus, kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi ja kuulluksi omana itsenään. Jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija ja yhteistyössä asiakkaan kanssa autan ihmistä ratkaisemaan ja avaamaan oman elämänsä solmukohtia. Pidän ihmisten auttamistyötä äärimmäisen merkityksellisenä ja se asettaa minut hyvin nöyrälle paikalle.
Minun on hyväksyttävä se, ettei ihminen “parane” välttämättä koskaan. Terapia ei voi olla suorittamista. Jokaisen ihmisen elämään kuuluu hyviä ja huonoja päiviä ja hetkiä. Kuten myös minun elämääni. Elämä on kaikkine haasteineen muotoaan muuttavaa, prosessinomaista. Emme koskaan tule valmiiksi, mutta voimme oppia tulemaan paremmin toimeen itsemme ja muiden ihmisten kanssa sekä ympäröivän maailman kanssa.
Ihminen on luotu yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Ongelmien kanssa ei ole hyvä olla yksin. Terapeuttina minä olen läsnä vaikeissakin hetkissä. Asiakas voi turvallisin mielin keskustella kanssani hyvin vaikeista ja kipeistäkin asioista.
Minä en mene ”rikki”. Kun on pystynyt käsittelemään ja prosessoimaan syvällisesti oman elämänsä kipukohdat, niin silloin pystyy kohtaamaan asiakkaan ja hänen ”kipunsa”.
NodosMentis- Yrityksen perustaminen
Minun haaveenani on aina ollut oman yrityksen perustaminen, olen kauppiaan tytär, ja työskennellyt perheyrityksessämme teinitytöstä asti kesäisin. Nyt vasta reilu 50- kymppisenä minulla oli riittävästi rohkeutta perustaa oma yritys. Matkalla yrittäjyyteen minua on tukenut perheeni ja ystäväni.
Yritykseni nimi NodosMentis (Mielen solmut) tuli siitä ajatuksesta, että kun ihmisellä on elämässään sellaisia ongelmia ja haasteita, jotka heikentävät hänen elämänlaatuaan, niin silloin “mieli menee solmuun”.

Esimerkiksi visuaalisena ihmisenä näen ahdistuksen isona laatikkona, jonka sisällä on vielä monta pientä laatikkoa, ja nämä pienet laatikot ovat täynnä erivärisiä lankakeriä. Eli mieli on pahasti solmussa. Tästä visuaalisesta kuvasta sain myös idean yritykseni mainoskuville, jossa minulla on kädessä erivärisiä lankakeriä.
Lankakerät kuvaavat ihmisten mieliä. Terapiaprosessin aikana valokuvissa “heittelen” niitä ilmaan. Eli terapiaprosessi on käynnistynyt. Viimeisessä valokuvassa lankakerät ovat löytyneet takaisin käsiini ja ovat nyt selvitettynä. Asiakas on saanut tarvitsemansa avun.
Terapian aloitus
Terapia alkaa siitä, että otat yhteyttä yhteydenottolomakkeella, lähetät sähköpostia, soitat tai varaat ajan ensin 20min ilmaiseen tutustumiskäyntiin (etävastaanotto).
Halutessasi voit varata ajan ajanvarauskalenteristani suoraan vastaanotolleni Helsingissä tai etävastaanottoajan, jos matka on este.
Olet lämpimästi tervetullut! Yhteydenottoasi odotellen
Terveisin; Brita